Mar 2, 2012

Dressed to grow

Aloitin blogin pitämisen kuin Aaron oli ihan pieni vauva. En sitä ennen ollut seurannut yhtään blogia, ehkä satunnaisesti osunut joihinkin googlaillessani. Yhtäkkiä ajatus oman aloittamisesta tuntui oikealta. Siitä lähtien eli jo puolentoista vuoden ajan Dressedtogrow on hakenut suuntaansa, muokkautunut ja muuttunut kovastikin. Bloggaaminen on imaissut minut täysillä maailmaansa. Nyt seuraan aktiivisesti lukuisia mielenkiintoisia blogeja. Sisustus ja äitiys ovat selkeästi ne teemat jotka puhuttelevat itseäni blogimaailmassa. Myös toisten valokuvaajien blogit ovat mielenkiintoista seurattavaa.

Blogeja lukemalla olen kehittänyt omaa tyyliäni ihan valtavasti. Olen saanut tietoa lastenvaatemerkeistä, kuvittajista, suunnittelijoista, kaupoista, tyyleistä ja designista. Olen saanut vertaistukea äitiyteen, tutustunut ihmisiin, toteuttanut projekteja, verkostoitunut, inspiroitunut.

Blogini on ollut olemassa puolisentoista vuotta. Sivuille on tehty siinä ajassa 35839 käyntiä. Suomen jälkeen eniten kävijöitä on ollut järjestyksessä Usasta, Espanjasta, Saksasta, Iso-Britanniasta, Brasiliasta ja Venäjältä. Googlen kautta tulleet ovat useiten hakeneet Klara Kivilahtea, Jopoa tai Vallilan kankaita. Rekisteröityneitä lukijoita on nyt lopettaessani 77.

Olen joskus ohimennen miettinyt, että miksi bloggaan. Mikä siitä tekee niin mielekästä? En tiedä, mutta aion ehdottomasti jatkaa! Uusi blogi ja uudet kujeet löytyy täältä! (Uusi blogi tulee pitämään sisällään entistä vähemmän tekstiä ja toivon mukaan mielenkiintoisempia kuvia. Ehkä myös aiempaa vähemmän äitiysasiaa ja enemmän sisustusta. Saas nähdä mihin tässä taas muokkaudutaan :)

Sorry for not translating the text. Find my new blog here!

No comments:

Post a Comment